Dynasty tietopalvelu Haku RSS Karkkilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 14



 

 

Hankkeiden johtamis- ja salkunhallintamallin käyttöönotto vapaa-aikalautakunta

 

Vapaa-aikalautakunta 07.03.2023 § 14  

134/12.00.00/2023  

 

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

Valmistelija: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 

Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 6 hyväksyi uuden hankkeiden salkunhallintamallin käyttöönotettavaksi 1.2.2023 alkaen.

 

Karkkilan kaupungissa on ollut viime vuosina tavoitteena siirtyä aiempaa selkeämmin johdettuun ja pitkäjänteiseen systemaattiseen kehittämistoimintaan. Yksi keskeisimmistä asioista tämän edistämisessä on kehityshankkeiden johtamisen kehittäminen ja keskitetysti koordinoidun salkunhallinnan (hankesalkku) käyttöönotto.

 

Hankkeiden salkunhallinnalla tarkoitetaan hankkeiden kokonaiskoordinaatiota, -seurantaa ja raportointia. Sen avulla päätöksentekijöille tulee ymmärrys ja kokonaiskuva kaupungin hanketoiminnasta. Hankkeiden salkunhallinta on ensisijaisesti johtamisen väline.

 

Karkkilan salkunhallintamalli rakentuu aiemmin hyväksytyn (KH 6.5.2019) ohjelma- ja hankejohtamisen mallin päälle. Salkunhallintamallissa on määritelty hankkeiden päätöksenteon ja raportoinnin organisointi, salkunhallinnan avaintehtävät, salkunhallinnan työkalut, viestintä ja raportointi. Lisäksi listan liitteenä on kaupunginhallitukselle tiedoksi päätöksentekijöille annettavan raportoinnin sisältö. Sisältöä voidaan kehittää ja muokata, mikäli tulevaisuudessa tulee esiin uusia tietotarpeita.

 

Hankkeiden johtamis- ja salkunhallintamalli on tämän pykälän liitteenä ja se esitellään kokouksessa.

 

Ehdotus: Sivistysjohtaja Arto Jormalainen

 

 Vapaa-aikalautakunta päättää merkitä hankkeiden johtamis- ja salkunhallintamallin käyttöönoton tiedokseen.

 

Päätös: Vapaa-aikalautakunta päätti merkitä hankkeiden johtamis- ja salkunhallintamallin käyttöönoton tiedokseen.

 

Täytäntöönpano: vapaa-aikatoimen yksiköt

 

Ptk tark.