RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rautainen kotikaupunki - Karkkilan kaupunkistrategian vuosille 2022-2025 puolivälitarkastelu
Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 360
Esittelijä: kaupunginjohtaja Tuija Telén
Valmistelija: kaupunginjohtaja Tuija Telén
Kuntalain mukaan (7 luku - Kunnan johtaminen ja kunnanhallitus) kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.
Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:
1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;
2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka;
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet; 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.
Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.
Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti (kuntalaki 38§).
Karkkilan uutta kaupunkistrategiaa on valmisteltu uuden valtuustokauden alussa syksyn 2021 aikana kaupunginjohtajan johdolla valtuuston ohjauksessa. Valmistelun edistämiseksi on toteutettu syksyn 2021 aikana kolme valtuuston strategiaseminaaria.
Seminaareissa on linjattu Karkkilan uusi visio, tavoitearvot, yhteiset muutosteemat sekä muutosteemoja toteuttavat strategiset tavoitteet vuosille 2022-2025.
Kaupunkistrategian valmistelun lähtökohtina on ollut, että uusi kaupunkistrategia on tiivis, yksinkertainen, helposti ymmärrettävä sekä visiolähtöinen ja onnistumiseen ohjaava. Kaupunkistrategian valmistelun yhteydessä on selkeytetty myös kaupungin strategisten dokumenttien kokonaisuutta ja vähennetty dokumenttien lukumäärää uudelle strategiakaudelle.
Kaupunkistrategia sisältää tiiviin kuvauksen kaupungin toimintaympäristön tilasta ja keskeisistä muutoshaasteista, kuvauksen kaupungin strategisista dokumenteista, linjaukset kaupungin johtamisen ja henkilöstöpolitiikan keskeisistä periaatteista sekä Karkkilan uuden vision, tavoitearvot, muutosteemat sekä vuosien 2022-2025 strategiset tavoitteet ja niiden saavuttamista mittaavat mittarit. Kaupunkistrategiassa linjataan myös, miten strategia jalkautetaan sekä miten toteutumista seurataan ja raportoidaan.
Kaupunkistrategian luonnos esitellään kaupunginhallitukselle kokouksessa 29.11. Strategia käsitellaan kaupunginvaltuustossa 20.12.201. Uusi kaupunkistrategia julkistetaan joulukuussa 2021.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025 ja
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistelyn kaupunginhallituksen kokouksen ohjauksen mukaisesti.
Käsittely: Paula Salapuro ehdotti, että strategia palautettaisiin uudelleen valmisteluun. Satu Ahjoniemi kannatti ehdotusta.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti. Koska esitystä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen yksimielisesti hyväksytyksi.
Päätös: Kaupunginhallitus päätti palauttaa strategian uudelleen valmisteluun.
Kaupunginhallitus 13.12.2021 § 378
Esittelijä: kaupunginjohtaja Tuija Telén
Valmistelija: kaupunginjohtaja Tuija Telén
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 29.11.2021 palauttaa Karkkilan uuden kaupunkistrategian valmisteluun. Valmistelua on jatkettu kaupunginhallituksen antaman ohjauksen mukaisesti.
Karkkilan kaupungin uusi kaupunkistrategia 'Raudasta syntynyt kotikaupunki' linjaa Karkkilan kaupungin vision tulevaisuuteen sekä ohjaa kaupungin toimintaa vuosina 2022-2025. Strategiassa määritellään kaupungin keskeiset muutosteemat sekä niiden tavoitteet ja strategian onnistumisen mittarit.
Karkkilan visio uuden kaupunkistrategian esityksessä on
'Karkkila - rohkeasti uudistuva mahdollisuuksien kotikaupunki'.
Karkkilan visio kertoo kaupungin yhteisen tahtotilan. Visio on pohja kaupungin strategisille tavoitteille. Se antaa suunnan kaikelle kaupungin toiminnalle ja tarvittaville muutoksille. Visio korostaa tahtotilaa Karkkilan tämänhetkisen positiivisen ja innostuneen kehittymisen jatkumiselle.
Karkkilan uutta kaupunkistrategiaa on valmisteltu yhtä aikaa vuoden 2022 talousarvion valmistelun kanssa ja strategiassa on huomioitu Karkkilan talouden realiteetit. Strategian kolme muutosteemaa korostavat asioita, joissa kaupungin on onnistuttava lähivuosien aikana. Uuden kaupunkistrategian muutosteemat ovat: 1) kasvun ja elinvoiman edistäminen, 2) hyvinvoinnin vahvistaminen ja 3) jatkuvuuden ja toimintakyvyn turvaaminen.
Kaupunkistrategian valmistelun yhteydessä on uudistettu myös kaupungin johtamisen strategisten asiakirjojen kokonaisuus. Tässä, kuten myös strategian valmistelussa, on pyritty selkeyteen ja yksinkertaisuuteen sekä lisäksi asiakirjojen määrän vähentämiseen.
Kaupunkistrategia luo pohjan kaupungin toiminnalle ja asettaa tavoitteet toiminnan johtamiselle. Kaupunkistrategiaa konkretisoidaan vuoden 2022 toiminnallisiksi tavoitteiksi valtuuston talousarviossa (KV 20.12.2021) sekä uusissa kaupunginhallituksen ja lautakuntien toiminta- ja kehityssuunnitelmissa. Nämä uudet suunnitelmat linjaavat toimielinkohtaisesti toimenpiteet vuosille 2022-2025. Uusi kaupunkistrategia ja asiakirjakokonaisuuden uudistaminen korostavat toiminnan pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta.
Kaupunginhallituksen ja lautakuntien toiminta- ja kehityssuunnitelmien raamina toimii hyväksytty kaupunkistrategia ja ne valmistellaan kevään 2022 aikana. Toiminta- ja kehityssuunnitelmien laadintaan osallistetaan niin kaupungin henkilöstö, keskeiset sidosryhmät kuin myös karkkilalaiset.
Uuden strategisen asiakirjojen kokonaisuuden myötä kaupunki luopuu aiemmin käytössä olleiden useiden erillisohjelmien laatimisesta. Jo hyväksyttyjen strategisten ohjelmien (mm. elinkeino-ohjelma, hyvinvointisuunnitelma, henkilöstöpoliittiset linjaukset) keskeinen sisältö tuodaan joko kaupunkistrategiaan tai uusiin toiminta- ja kehityssuunnitelmiin.
Esitys Karkkilan kaupungin uudeksi kaupunkistrategiaksi vuosille 2022-2025 on esityslistan liitteenä.
Kaupunkistrategian luonnos julkistetaan 10.12.2021.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025 ja
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistelyn kaupunginhallituksen kokouksen ohjauksen mukaisesti.
Päätös: Kaupunginhallitus päätti
1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025 ja
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistelyn kaupunginhallituksen kokouksen ohjauksen mukaisesti.
Kaupunginvaltuusto 20.12.2021 § 139
Kaupunginhallituksen ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025.
Käsittely: Puheenvuorossaan Heikki Savola teki kaupunkistrategiaan muutosehdotuksia seuraavasti:
1) Tekstimuutos, strategiset tavoitteet, kohta 2 (sivulla 7):
Karkkila on osaamisen, innovaatioiden, työn ja kulttuurin kotikaupunki. (lisätään sana "innovaatioiden")
Savolan muutosehdotusta kannatti valtuutettu Auvinen.Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
2) 2 Lisätään uusi mittari kohtaan mittarit, sivulle 7. 3.3. Luontokadon estäminen ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet.
Ehdotusta ei kannatettu.
3) Lisäys, vision kuvaukseen sivulle 5, toiseksi viimeiseksi lauseeksi: Kestävä kehitys on Karkkilan kaupungin kaikki toiminnat läpileikkaava ominaisuus.
Savolan muutosehdotusta kannatti valtuutettu Partanen.
Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
4) Tekstimuutos, strategian otsikko:
Rautainen kotikaupunki
Savolan muutosehdotusta kannattivat valtuutetut Partanen ja Stenholm.
Puheenjohtajan kysyessä voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti, vastasi valtuusto ei.
Muutosehdotuksesta äänestettiin kaupunginhallituksen ehdotuksen ollessa JAA ja valtuutettu Savolan "Rautainen kotikaupunki" otsikkoehdotuksen ollessa EI.
Äänestys suoritettiin nimenhuuto-äänestyksenä.
JAA äänet: Katja Etolin, Maija Riekkinen, Anssi Liesmala, Markku Korhonen, Harri Lindfors, Hannamari Auvinen, Outi Pietiläinen, Kati Sinervä, Mia Sundström, Pertti Toikka ja Raino Velin.
EI äänet: Erkki Ollakka, Satu Ahjoniemi, Risto Sintonen, Duncan Heathfield, Päivi Hellgren, Jarkko Ilonen, Essi Jumisko, Jani Laaksonen, Kari Laine, Antti Henttonen, Teemu Linnakoski, Seppo Meri, Eevi Myllylahti, Mark Nordberg, Mikko Ojanen, Aulis Stenholm, Mari Partanen, Melinda Paunonen, Hannu Riikonen, Paula Salapuro, Heikki Savola, Veikko Ala-Hiiro, Anna Tallgren ja Mika Tallgren.
Ääniä annettiin 35, joista JAA: 11 ja EI: 24
Muutosehdotus hyväksyttiin.
5) Tekstimuutos, Karkkilan vision sanamuoto:
Karkkila - rohkea kotikaupunki
Savolan muutosehdotusta kannatti valtuutettu Partanen.
Puheenjohtajan kysyessä voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti, vastasi valtuusto ei.
Muutosehdotuksesta äänestettiin kaupunginhallituksen ehdotuksen ollessa JAA ja valtuutettu Savolan "Karkkila - rohkea kotikaupunki" - ehdotuksen ollessa EI.
Äänestys suoritettiin nimenhuuto-äänestyksenä.
JAA äänet: Erkki Ollakka, Maija Riekkinen, Markku Korhonen, Jani Laaksonen, Kari Laine, Antti Henttonen, Harri Lindfors, Seppo Meri, Hannamari Auvinen, Mikko Ojanen, Aulis Stenholm, Paula Salapuro, Veikko Ala-Hiiro, Mia Sundström, Mika Tallgren.
Pertti Toikka ja Raino Velin.
EI äänet: Satu Ahjoniemi, Risto Sintonen, Katja Etolin, Duncan Heathfield, Päivi Hellgren, Jarkko Ilonen, Essi Jumisko, Anssi Liesmala, Teemu Linnakoski, Eevi Myllylahti, Mark Nordberg, Mari Partanen, Melinda Paunonen, Outi Pietiläinen, Hannu Riikonen, Heikki Savola, Kati Sinervä ja Anna Tallgren.
Ääniä annettiin 35, joista JAA: 17 ja EI: 18
Muutosehdotus hyväksyttiin.
Puheenvuorossaan Jarkko Ilonen teki seuraavan muutosehdotuksen jakaa ja numeroida ko. kaupunkistrategian päätöskohta yhdeksi ja lisätä siihen kohta kaksi seuraavasti:
1) Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025.
2) Kaupunkistrategian mittaristoa ja toimintasuunnitelmia (toimielinkohtaiset toiminnalliset ja kehittämistavoitteet) arvioidaan osavuosikatsauksien yhteydessä.
Ilosen muutosehdotusta kannattivat valtuutetut Etolin ja Liesmala.
Puheenjohtajan kysyessä voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti, vastasi valtuusto ei.
Muutosehdotuksesta äänestettiin kaupunginhallituksen ehdotuksen ollessa JAA ja valtuutettu Ilosen muutosehdotuksen ollessa EI. Äänestys suoritettiin nimenhuuto-äänestyksenä.
JAA äänet: Erkki Ollakka, Kari Laine ja Aulis Stenholm.
EI äänet: Satu Ahjoniemi, Risto Sintonen, Katja Etolin, Duncan Heathfield, Päivi Hellgren, Jarkko Ilonen, Essi Jumisko, Maija Riekkinen, Anssi Liesmala, Markku Korhonen, Jani Laaksonen, Antti Henttonen, Harri Lindfors, Teemu Linnakoski, Seppo Meri, Eevi Myllylahti, Mark Nordberg, Hannamari Auvinen, Mikko Ojanen, Mari Partanen, Melinda Paunonen, Outi Pietiläinen, Hannu Riikonen, Paula Salapuro, Heikki Savola, Kati Sinervä, Veikko Ala-Hiiro, Mia Sundström, Anna Tallgren, Pertti Toikka ja Raino Velin.
Tyhjää äänesti Mika Tallgren.
Ääniä annettiin 35, joista JAA: 3 ja EI: 31 ja tyhjä: 1
Muutosehdotus hyväksyttiin.
Puheenvuorossaan Satu Ahjoniemi teki seuraavan muutosehdotuksen: Valtuutettu Ilosen muutosehdotuksen kahden kohden lisäksi lisättäväksi kohta kolme:
3) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistelyn kaupunginvaltuuston kokouksen ohjauksen mukaisesti.
Ahjoniemen ehdotusta kannattivat valtuutetut Stenholm ja Sundström
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kokous keskeytettiin asiakohdan käsittelyn aikana ajassa 17.05 puurotauon ja Karkkilan lukion esityksen takia. Kokous jatkui klo 17.45.
Kaupunkistrategian muutosehdotusten käsittely ja niistä päättäminen jatkui ehdotusten esittelyjärjestyksessä.
Selkeyden vuoksi, kokouksen kulusta poiketen muutosehdotusten käsittelyn äänestykset ja päätökset on merkitty pöytäkirjaan jo kyseisen ehdotuksen kohdalle.
Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti edellä esitetyin muutoksin, että se
1. Hyväksyy Karkkilan uuden kaupunkistrategian vuosille 2022-2025.
2. Kaupunkistrategian mittaristoa ja toimintasuunnitelmia ( toimielinkohtaiset toiminnalliset ja kehittämistavoitteet) arvioidaan osavuosikatsauksien yhteydessä ja
3. valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistelyn kaupunginvaltuuston kokouksen ohjauksen mukaisesti.
Liitteet | Liite 1 | Raudasta syntynyt kotikaupunki - Karkkilan kaupunkistrategia 2022-2025 |
Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 25
Strategia-asiakirjaan on tehty päätetyt muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun viimeistely.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén
Kaupunginhallitus päättää
1)
merkitä strategia-asiakirjan tiedokseen
2)
antaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös: Hyväksyttiin.
Merkittiin, että tämän pykälän jälkeen pidettiin tauko klo 18.48 - 18.56.
Kaupunginvaltuusto 28.02.2022 § 6
Ehdotus:
Kaupunginhallitus:
Kaupunginvaltuusto merkitsee strategia-asiakirjan tiedokseen.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 292
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Tuija Telén
Valmistelija: Kaupunginjohtaja Tuija Telén, kehityspäällikkö Taru Härkönen, suunnittelija Satu Ahjoniemi
Karkkilan kaupunkistrategiaan on tehty kevään ja syksyn 2023 aikana valtuustokauden puolivälissä päivitys. Keskeisin syy päivitykseen on ollut toimintaympäristön muutokset, erityisesti kunnan roolin muutokset hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen. Lisäksi puolivälitarkastelun yhteydessä on tehty joitain muutoksia kaupunkistrategian onnistumisen mittareihin vaikuttavuudesta seurannan parantamiseksi.
Kaupunginhallitus ja valtuusto ovat ohjanneet kaupunkistrategian päivitystä erillisissä seminaareissa sekä kannanotoilla keväällä ja syksyllä. Viimeisin seminaaripidettiin koko valtuustolle 12.-13.10.2023. Myös henkilöstöä on osallistettu strategian päivittämiseen toimialoilla sekä päällikkö- ja johtajataso laajennetussa johtoryhmässä.
Liitteinä (2 kpl) on esitys päivitetyksi Karkkilan kaupungin Rautainen kotikaupunki -kaupunkistrategiaksi. Toisessa liitteessä (Rautainen kotikaupunki -kaupunkistrategia_alkuperäinen ja muutosesitykset) on näkyvillä kaikki tehdyt muutokset joulukuussa 2021 laadittuun strategiaan, ja toinen liite (Rautainen kotikaupunki -kaupunkistrategia_päivitetyn strategian luonnos) on näiden muutosten pohjalta valmisteltu esitys uudeksi kaupunkistrategiaksi.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Tuija Telén
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle
1) liitteenä olevan päivitetyn Rautainen kotikaupunki -kaupunkistrategian hyväksymistä, ja
2) että valtuusto valtuuttaa kaupunginjohtajaa tekemään strategian päivitykseen sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun tarvittavan viimeistelyn.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pykälän kokouksessa.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 94
55/00.01.02/2022
Ehdotus:
Kaupunginhallitus:
Kaupunginvaltuusto päättää
1) hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn Rautainen kotikaupunki -kaupunkistrategian, ja
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään strategian päivitykseen sovitut muutokset, tekniset korjaukset sekä ulkoasun tarvittavan viimeistelyn.
Päätös: Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano: kaupunginjohtaja
Ptk tark.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |