RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 29.09.2026/Asianro 108
Perusopetuksen ja lukion lukuvuosisuunnitelmat
Sivistyslautakunta 29.9.2026
240/12.00.02/2026
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lilja Sini
Valmistelija: Sivistysjohtaja Lilja Sini,
Perusopetusasetuksen (852/1998) 9 §:n sekä lukiolain (714/2018) 13 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma opetuksen järjestämisestä. Lukuvuosisuunnitelmassa määrätään muun muassa opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista opetuksen järjestämisen kannalta tarpeellisista asioista.
Oppimisen tuen uudistuksen toimeenpanon vuoksi lukuvuoden 2026–2027 suunnitelmissa kuvataan aiempaa tarkemmin ryhmäkohtaisen tuen toteuttaminen. Esiopetuksen osalta suunnitelmiin sisältyvät erityisopettajan antamien ryhmäkohtaisten opetustuntien määrät. Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmissa esitetään ryhmäkohtaisen yleisen tukiopetuksen, opetuskielen tukiopetuksen sekä erityisopettajan antaman ryhmäkohtaisen opetuksen tuntimäärät. Lisäksi suunnitelmissa kuvataan, miten tuntikehyksessä arvioitu ryhmäkohtaisen tuen määrä kohdennetaan yksiköihin.
Karkkilan kaupungin hallintosäännön 28 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, valmistavan opetuksen ja lukio-opetuksen kuntakohtaisista suunnitelmista.
Liitteet:
- Haukkamäen koulun esi- ja alkuopetuksen toimintasuunnitelma 2026-2027
- Haukkamäen koulun lukuvuosisuunnitelma 2026-2027
- Nyhkälän koulun esi- ja alkuopetuksen toimintasuunnitelma 2026-2027
- Nyhkälän koulun vuosisuunnitelma 2026-2027
- Tuorilan koulun lukuvuosisuunnitelma 2026-2027
- Karkkilan yhteiskoulun lukuvuosisuunnitelma 2026-2027
- Karkkilan lukion lukuvuosisuunntielma 2026-2027
Ehdotus: Sivistysjohtaja Lilja Sini
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat
1) Haukkamäen sekä Nyhkälän koulujen esi- ja alkuopetuksen toimintasuunnitelmat 2026-2027,
2) Haukkamäen, Nyhkälän, Tuorilan ja Yhteiskoulun lukuvuosisuunnitelmat 2026-2027, sekä
3) Karkkilan lukion lukuvuosisuunnitelman lukuvuodelle 2026-2027.
Päätös
Täytäntöönpano: esiopetus, perusopetus, lukio