RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkkilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 316
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Palveluverkko 2026 alkaen (KV)
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 252
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Sivistysjohtaja Lilja Sini
Karkkilan kaupungin sivistystoimen palveluverkkoselvitystä on tehty monivaiheisesti vuoden 2023 lopulta asti, jolloin kaupunginhallitus ensimmäisen kerran päätti tilata ulkopuolisen selvityksen lasten ja nuorten merkittävän vähenemisen vuoksi. Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena on selvittää, miten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen, nuorisotyön, nuorten työpajan, työväenopiston, taiteen perusopetuksen sekä liikuntatoimen tilat, palvelut ja toiminnot tulisi tulevaisuudessa järjestää. Varsinaisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Keskeisenä palveluverkkotyötä ohjaavana seikkana on lasten ja nuorten määrän merkittävä lasku. Ennusteiden mukaan alakoulun 1-6 luokkien oppilasmäärä laskee lukuvuoden 2025-2026 noin 470 lapsesta noin 325 lapseen lukuvuoteen 2030-2031 ja yläkoulun 7-9 luokkien oppilasmäärä 321 oppilaasta 244 oppilaaseen. Syntyvyys on jatkanut laskuaan, joten myös varhaiskasvatuksessa 0-5 -vuotiaiden määrä tulee ennusteiden mukaan laskemaan ja sitä myöten myös tarvittavien tilojen määrä. Toisena keskeisenä seikkana on useamman sivistystoimen rakennuksen heikko kunto, joka samalla ohjaa tarkastelemaan toimintojen sijoittamista paremmassa kunnossa oleviin tiloihin samalla, kun vähenevä lapsimäärä mahdollistaa esimerkiksi tilojen vapauttamisen muille toiminnoille.
Alkuperäisen selvityksen toteuttajaksi valittiin FCG, Finnish Consulting Group Oy, joka esitti oman näkemyksensä palveluverkon järjestämiseksi. Näkemys ei keväällä 2024 saanut sellaisenaan kannatusta ja sen jälkeen palveluverkkoa on työstetty luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden voimin vaihtoehtoisia luonnoksia tuottaen. FCG:ltä on tilattu lisätyönä myös tarkempaa kiinteistöselvitystä sekä muuta selvitystä tukevaa materiaalia. Kesän 2025 aikana sivistysjohtaja tuotti viimeisiä vaihtoehtoja palveluverkkotarkasteluun.
Elokuun aikana 2025 kaupungin taloustilanteen vakavuus on selvinnyt ja tieto tarvittavista toimista tarkentunut. Haastetta tuotaa jo lähtökohtaisesti se, että nykyisellä perusrakenteella kaupungin taloudessa on noin 1,5 miljoonan euroa enemmän kuluja kuin tuottoja, mikä johtaa talouden alijäämään. Tämä lisäksi kaupungin taloutta haastavana kokonaisuutena on Helsingin hovioikeuden Karkkilan kaupungille tuomitsema, sopimusrikkomuksesta aiheutuva liki 10 miljoonan vahingonkorvaus Rudus Oy:lle, jonka kaupunki joutui kirjaamaan vuoden 2025 tuloslaskelmaan ja taseeseen. Karkkilan kaupungin vuoden 2025 toteutumaennusteen mukaan tilinpäätös 2025 tulee olemaan noin 11.000.000 euroa alijäämäinen. Kaupunginvaltuuston 16.6.2025 vahvistamassa vuoden 2024 tilinpäätöksessä kaupungin taseen ylijäämä on 5.032.439 euroa. Vuoden 2025 tilinpäätös tulee muuttamaan kaupungin taseen noin 6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaupungin talouden sopeuttamistarve vuosille 2026 – 2029 on yhteensä noin 10.000.000 euroa.
Talouden haasteet muuttivat myös palveluverkkotyön tarkastelua entistä tiukemman taloudenpidon suuntaan, sillä palveluverkkoon tehtävät ratkaisut ovat keskeisessä osassa erityisesti henkilöstökulujen, kiinteistökulujen sekä investointien määrän osalta. Keskeisenä tekijänä kuluihin vaikuttaa muutoksen nopeus.
Osallisuus ja kuntalaisten kuuleminen on tärkeä osa selvitystä ja päätöksentekoa. Palveluverkkoselvitystä varten kuullaan muun muassa lapsia ja nuoria, kuntalaisia, henkilöstöä, vaikuttamistoimielimiä ja muita sidosryhmiä. Kuulemisen eri kohderyhmille järjestetään 9.–30.9.2025 ja niistä saatu materiaali kootaan osaksi päätöksentekoa 1.-17.10.2025. Kuulemisten, vaikutusten arvioinnin ja taustamateriaalin avulla kaupunginhallitus tekee loppuvuoden aikana ehdotuksen uudesta palveluverkosta kaupunginvaltuustolle osana ensivuoden talousarviovalmistelua.
Kuulemisten toteutus ajalla 9.9.-30.9.2025:
- varhaiskasvatus ja perusopetus: kysymykset ja vastausten koonti
- kuntalaiset, yritykset ja yhteisöt: yleisötilaisuus ja mahdollisuus lausua kirjallisesti Webropol-kyselyn kautta
- henkilöstö: ensisijaisena toimena YT-menettely, jonka lisäksi henkilöstöinfo ja mahdollisuus ilmaista mielipiteensä Webropol-kyselyn avulla
- nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto: nuorisovaltuuston tapaaminen, mahdollisuus lausua kirjallisesti Webropol-kyselyn avulla
- taiteen perusopetus: palaveri ja mahdollisuus lausua kirjallisesti Webropol-kyselyn avulla
Pykälän liitemateriaali valmistuu kokoukseen mennessä.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää
1) valtuuttaa sivistysjohtajan käynnistämään asiaselostusosan mukaiset kuulemiset ajalla 9.9.-30.9.2025; ja
2) pyytää sivistyslautakunnalta, kaupunkikehityslautakunnalta ja elinvoimalautakunnalta lausunnot palveluverkkovaihtoehdoista 5.10.2025 mennessä.
Lisäksi kaupunginhallitus tarkastaa pykälän kokouksessa.
Päätös: Hyväksyttiin.
-----
Esteellisyydestään ilmoittivat seuraavat hallituksen jäsenet sekä valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, jotka poistuivat kokouksesta klo 17.02 - 20.10 väliseksi ajaksi:
Anna Tallgren, intressijäävi; Jarkko Ilonen, intressijäävi; Eevi Myllylahti, intressijäävi; Tomi Toivonen, intressijäävi; Mika Tallgren, intressijäävi; Satu Ahjoniemi, intressijäävi; Mari Rautiainen, intressijäävi; Paula Salapuro, intressijäävi.
Pykälän käsittelyyn ja päätöksentekoon osallistuivat seuraavat varajäsenet:
Virpi Vuoristo, Eino Huotari, Melinda Paunonen ja Pertti Toikka.
Asiantuntijana paikalla pykälän esittelyosuuden aikana oli FCG:n johtava konsultti Raila Oksanen klo 17.02 - 18.45.
Tauko klo 18.10 - 18.15.
Täytäntöönpano: sivistysjohtaja
Kaupunginhallitus 27.10.2025
191/00.01.03/2025
Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Valmistelija: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha, sivistysjohtaja Lilja Sini
Taustaa
Karkkilan kaupungin sivistystoimen palveluverkkoselvitystä on tehty monivaiheisesti vuoden 2023 lopulta asti, jolloin kaupunginhallitus ensimmäisen kerran päätti tilata ulkopuolisen selvityksen lasten ja nuorten merkittävän vähenemisen vuoksi. Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena on selvittää, miten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen, nuorisotyön, nuorten työpajan, työväenopiston, taiteen perusopetuksen sekä liikuntatoimen tilat, palvelut ja toiminnot tulisi tulevaisuudessa järjestää.
Useiden selvitysten perusteella on pyritty luomaan kokonaiskuvaa tulevaisuudesta. Selvityksen perusteella Karkkilan väestökehitys on laskeva ja ikärakenne vanhenee merkittävästi 2020-luvulla. Lasten ja nuorten ikäluokat pienenevät nopeasti, kun taas ikääntyneiden määrä kasvaa voimakkaasti. Muutokset vaikuttavat suoraan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelutarpeisiin sekä kaupungin tilankäyttöön ja henkilöstöresursseihin.
Karkkilan asukasluku oli vuonna 2023 yhteensä 8 578. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan väkiluku laskee vuoteen 2030 mennessä 8 260:een eli noin 3,7 prosenttia. Alle 15-vuotiaiden määrä vähenee noin 30 prosenttia samalla, kun yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 30 prosenttia. Huoltosuhde nousee nykyisestä 72,3:sta tasolle 76,3, ja mediaani-ikä kasvaa 49 vuodesta 52 vuoteen. Väestönkehitys on samansuuntaista koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Syntyvyys Karkkilassa on laskenut jyrkästi: vuonna 2023 syntyi vain 49 lasta, mikä on lähes puolet vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Syntyvyyden lasku näyttää jatkuvan edelleen, sillä vuonna 2024 syntyi 36 lasta ja kuluvan vuoden osalta olemme vielä tästäkin jäljessä. Varhaiskasvatusikäisten lasten määrä vähenee noin kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Kunnallisen päiväkotihoidon laskennallinen paikkatarve pienenee noin 94 paikalla ja perhepäivähoidon noin 10 paikalla. Näiden muutosten seurauksena varhaiskasvatuksen tilankäyttöaste laskee selvästi ja nykyinen tilaverkko ylittää ennustetun tarpeen.
Perusopetuksessa oppilasmäärien kehitys osoittaa samansuuntaista laskua. Vuosiluokilla 1–6 oppilasmäärän arvioidaan vähenevän 209 oppilaalla (–37 %) ja vuosiluokilla 7–9 noin 95 oppilaalla (–30 %) vuoteen 2030 mennessä. Kokonaisuudessaan perusopetuksen oppilasmäärä vähenee noin 340 oppilaalla eli kolmanneksella nykytilanteesta. Lukiokoulutuksessa kasvu on pysähtynyt, ja opiskelijamäärän ennustetaan joko tasaantuvan tai kääntyvän laskuun vuodesta 2027 alkaen. Nykyinen kouluverkko on mitoitukseltaan huomattavan ylikapasiteettinen suhteessa tuleviin oppilasmääriin. Kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluilla on tällä hetkellä käytössään yli 15 rakennusta, joista osa on vajaakäytöllä tai teknisesti vanhentuneita. Tilatarve laskee väestöennusteen mukaan useilla sadoilla oppilaspaikoilla 2020-luvun aikana.
Lisäksi keskeisenä palveluverkkotyötä ohjaavana seikkana talouden poikkeuksellinen ja haastava tilanne. Tilinpäätösennusteen mukaan kaupungin tilikauden tulos tulee olemaan alijäämäinen noin 11.000.000 euroa. Tilikauden arvioidun tuloksen seurauksena kaupungin taseen ylijäämä muuttuu alijäämäksi, joka tulee olemaan noin –6.000.000 euroa. Tase muuttuu alijäämäiseksi Helsingin hovioikeudenpäätöksen vuoksi. Sen perusteella Karkkilan kaupunki on velvoitettu maksamaan Rudus Oy:lle noin 9,4 miljoonan euromäärä korvauksia ja viivästyskorkoja. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, koska Karkkilan kaupunki on hakenut sen osalta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Kirjanpidossa Karkkilan kaupunki on kuitenkin kirjanpitolautakunnan yleisohjeen mukaan velvoitettu kirjaamaan asiasta pakollisen varauksen.
Keskeisenä huomiona on, että Ilman tätä päätöstä kaupungin vuoden 2025 tilinpäätöksen tulos olisi arvion mukaan noin -1,5 - -1,9 miljoonaa euroa alijäämäinen rakenteellisen epätasapainon vuoksi. Tilatehokkuuden parantaminen, henkilöstömitoituksen sopeuttaminen ja palveluverkon hallittu uudistaminen ovat keskeisiä edellytyksiä kaupungin talouden ja palveluiden tasapainottamisessa. Kaupungin on varauduttava pitkäjänteiseen palveluverkon sopeuttamiseen, joka perustuu väestörakenteen, palvelutarpeiden ja taloudellisten reunaehtojen kehitykseen.
Palveluverkkotyön eteneminen
Laesterän ja Viitasaaren raportti
Eero Laesterä ja Aki Viitasaari laativat raportin Karkkilan kaupunki - Talouden tila ja sopeuttaminen (24.5.2021 ja 10.6.2021), jonka keskeisenä sisältönä oli kaupungin väestötilanne, kaupungin tuloslaskelma ja palvelurakenteen kustannukset, rahoitus ja tase, sopeutustarve painelaskennan avulla arvioituna sekä erilaiset talouiden sopeutusprosessit ja keinot. Raportissa todettiin väestön osalta, että alueen väestömäärä on ollut jatkuvassa laskussa jo kymmenen vuoden ajan. Samanaikaisesti syntyvyys on vähentynyt merkittävästi. Vaikka yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa edelleen, kasvun vauhti on hidastumassa. Nykyiset palvelut on mitoitettu aiempaa suuremmalle asukasmäärälle, minkä vuoksi palvelurakennetta ja siihen liittyviä kustannuksia on tarpeen sopeuttaa vastaamaan muuttunutta, pienempää väestöpohjaa.
“Eräiden palveluiden nettomenojen kehitys on ollut hämmästyttävän suurta vuosina 2013-2019. Perusopetuksen nettomenot ovat kasvaneet Karkkilassa 35 %, verrokkikunnissa 16 % ja koko maassa 13 %.”
“Tuorilan koulun lakkauttamisen arviointi 5v. Aikajänteellä, mikäli oppilasmäärä laskee ennusteiden mukaisesti. Oppilaat Nyhkälään ja Haukkamäkeen. Tällä hetkellä perusopetuksessa on 15 oppilaan ryhmiä.”
(Liiteet: Laestera&Viitasaari 2021 Karkkilan kaupunki - talouden tila ja sopeuttaminen sekä Liite Laestera&Viitasaari 2021 suunnitelma kaupungin palvelurakenteiden muuttamisesta)
Kaupunginvaltuusto 20.12.2021 § 139 / Kaupungin strategian hyväksyminen vuosille 2022-2025
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Karkkilan kaupungin uuden Rautainen kotikaupunki- kaupunkistrategian vuosille 2022 - 2025 uuden valtuustokauden aluksi. Kaupunkistrategian yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi asetettiiin jatkuvuuden ja toimintakyvyn turvaaminen, jonka mittariksi 8.3 määriteltiin “palveluverkon kehittämistoimenpiteet ja niiden vaikutus talouteen ja toimintaan”. Kaupunginhallitus päivitti strategiaa puolivälitarkastelussa 30.10.2023 (§292) ja palveluverkon sopeuttamistoimet ovat olleet strategiassa koko valtuustokauden ajan.
Liitteeksi strategia
16.5.2022 § 126 / Muutokset vuoden 2022 talousarvioon ja vuosien 2023-2024 taloussuunnitelmaan
Kaupunginhallitus päätti käynnistää ulkopuolisen suunnittelun hankinnan koskien sivistyspuolen sekä kaupungin kiinteistöhallinnan toiminnan kehittämistä.
“Kaupungin selkeästi suurin toimiala vuoden 2023 hyvinvointialuemuutosten jälkeen on sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala. Kyseinen toimiala on samalla tulevaisuuden kaupungin toimialoista tarkimmin säädelty. Onkin perusteltua hankkia sivistyspuolen (erityisesti kasvatus ja opetus) toiminnan kehittämismahdollisuuksien tueksi ulkopuolinen selvitys. Toinen keskeinen asia talouden kestävyyden osalta on kaupungin kiinteistöomaisuuden ja tilahallinnan kehittäminen, mihin myös on perusteltua hankkia asiantuntijaselvitys ja tulevaisuuden vaihtoehtojen suunnittelu.”
Ulkopuolisen selvityksen hankinta oli valmistelussa kevään ja kesän 2023 aikana. Sivistystoimen tarjouskilpailutukseen sisällytettiin opetuksen ja varhaiskasvatuksen ohella myös vapaa sivistystyö. Hankinta käynnistettiin avoimena hankintamenettelynä syksyllä 2023.
Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 256 / Karkkilan kaupungin sivistys- ja hyvinvoinnin toimialan palveluverkon, palveluiden sekä toiminnan kustannusten selvityksen hankintapäätös
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 9.10.2023 hankkia tarjouskilpailun perusteella Karkkilan kaupungin sivistys- ja hyvinvoinnin toimialan palveluverkon, palvelujen sekä toiminnan kustannusten selvityksen FCG Finnish Consulting Group Oy:ltä.
Valtuuston suljettu iltakoulu 13.2.2024
FCG Finnish Consulting Group Oy:ltä tilattu selvitys valmistui helmikuussa 2024. Selvitys sisälsi arvion ja ennusteen Karkkilan kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan palvelutarpeesta pitkällä aikavälillä (2030-luvulle saakka). Ikäluokkien nopeasta pienenemisestä johtuen varhaiskasvatuksen ja myöhemmin perusopetuksen palvelutarve tulee supistumaan merkittävästi.
Liite esiteltiin ainoastaan suljetussa iltakoulussa.
(Liite: FCG:n selvitys 14.2.2025 Karkkilan kaupungin sivistys- ja hyvinvoinnin toimialan palveluverkon, palveluiden sekä toiminnan kustannukset)
Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 53 / Palvelurakenneselvitys, työryhmän asettaminen
Palvelurakenteen kehittämisvaihtoehtojen määrittämiseksi jatkovalmistelua varten perustettiin työryhmä, joka kävi asiaa koskevat kattavat taustakeskustelut. Palvelurakennetyöryhmä kuuli selvitystyössään tarpeelliseksi katsomiaan viranhaltijoita ja muita asiantuntijoita sekä henkilöstön edustajia. Valtuustoryhmät nimesivät työryhmään edustajan ja varaedustajan. Työryhmään nimettiin myös kaupunginjohtaja ja sivistysjohtaja. Sivistysjohtaja toimi työryhmän sihteerinä.
Työryhmän työn tueksi on tarpeellista hankkia tilastotietoa väestön ja erityisesti lapsiperheiden alueellisesta jakautumisesta Karkkilassa.
Ryhmä muodosti 3 alustavaa skenaariota, joista puuttui syvällisempi tarkastelu tilojen ja talouden osalta.
(Liite: MDI:n raportti Karkkilan lasten ja lapsiperheiden sijoittuminen)
Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 27 / Palvelurakenneselvitys, työryhmän asettaminen
Palvelurakennetyöryhmän asettaminen vietiin tiedoksi valtuustoon. Valtuustossa pykälään tuli muutosehdotus, jonka perusteella valtuusto merkitsi asian tiedokseen ja sen lisäksi päätti, että raportti julkaistaan työryhmän muotoilemana (maalis-)kuun loppuun mennessä julkisessa verkossa.
Työryhmä päätyi julkaisemaan FCG:n alkuperäisen raportin niin, että raportista jätettiin pois FCG:n varsinainen esitys palveluverkon uudelleenjärjestämiseksi.
(Liiteet: FCG:n selvityksestä 14.2.2025 muokatut ja julkaistut liitteet: opetus opetus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden kustannukset sekä liite Väestötiedot_julkaistu versio)
Uusi kaupunginjohtaja aloittaa 2.4.2024
Kaupunginjohaja Juha Jokitalo aloittaa virassaan.
Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 158 / Yhteistoiminta henkilöstön kanssa palvelurakenneselvitystyön etenemisessä
Kaupunginhallitus päätti käynnistää yhteistoiminnan henkilöstön kanssa, koska palvelurakennetyöllä katsottiin olevan henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa ja kunnan palvelurakenteessa.
Uusi sivistysjohtaja aloittaa 1.8.2024
Sivistysjohtaja Sini Lilja aloittaa virassaan.
Kaupunginjohtajan vh-päätös, syksy 2024
Palvelurakennetyöryhmä päätyi ehdottamaan jatkotyöstettäväksi kolmea erilaista vaihtoehtoa. Vaihtoehtojen työstämistä jatkoi kaupunginjohtajan kesällä 2024 asettama viranhaltijoista koostuva palveluverkkotyöryhmä, joka on tarkentanut vaihtoehtojen tarkastelua palveluiden toimivuuden ja talousvaikutusten kannalta.
Kaupunginhallitus 24.02.2025 § 35 / palveluverkko, kuuleminen
Sivistysjohtaja tuotti kolme vaihtoehtoista mallia alkuperäisten pohjalta. Vaihtoehtoisilla malleilla tavoiteltiin Karkkilan kaupungille oikeasuhtaista, toiminnallisesti ja taloudellisti kestäviä varhaiskasvatuksen ja opetuksen palvelurakenteita sekä vapaa-ajan palveluita. Mallit esiteltiin kaupunginhallitukselle, jonka lisäksi esitettiin kuulemisten aloittamista näiden mallien pohjalta. Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun.
(Liite kh 24.2.2025 Palveluverkkotyön työstövaiheen vaihtoehtoluonnokset)
Kaupunginhallitus 24.02.2025 § 35 / Hankintapäätös kaupunkikehitystoimialan kiinteistöhallinnasta, palvelujen kokonaisuudesta ja kustannuksista
Kaupunginhallitus päätti 24.2.2025 valita Karkkilan kaupungin kiinteistöhallinnan selvitystyön tekijäksi vertailuhinnaltaan halvimman tarjouksen tehneen FCG Finnish Consulting Group Oy:n, ja valtuutti kaupunginjohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen.
Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 75 / palveluverkko, kuuleminen
1) valtuuttaa sivistysjohtajan julkaisemaan kaupungin Internet-sivuilla FCG Finnish Consulting Groupin tuottaman selvityksen "Karkkilan kaupungin sivistys- ja hyvinvoinnin toimialan palveluverkon, palveluiden sekä toiminnan kustannukset (14.2.2024)" kokonaisuudessaan sisältäen FCG:n oman näkemyksen Karkkilan kaupungin palveluverkon järjestämisestä;
2) valtuuttaa sivistysjohtajaa julkaisemaan kaupungin Internet-sivuilla palveluverkkotyön tähän mennessä kehitetyt kolme eri vaihtoehtoja sivistystoimen palveluverkon järje stämiseksi oheismateriaaleineen; sekä
3) hyväksyä suunnitelman palveluverkkotyön etenemisestä sekä kuulemisten järjestämisestä kaupunkilaisille, huoltajille sekä lapsille ja nuorille.
Materiaali julkaistiin kaupungin nettisivuilla 25.3.2025.
Asukasilta 26.3.2025
Sivistysjohtaja ja kaupunginjohtaja pitivät asukasillan Karkkilasalissa. Tilaisuudessa esiteltiin taloustilannetta sekä valmistelussa olleita kolmea vaihtoehtoa. Lisäksi kuultiin kuntalaisten ajatuksia valmistelluista vaihtoehdoista.
27.3.-10.4.2025 Kuntalaisten palveluverkkotyön palautekanava avoinna
Palautekanavan kautta saapui 150 vastausta.
2.4.-11.4.2024 henkilöstön palautekysely avoinna
Palautekyselynn kautta saapui 57 vastausta henkilöstöltä. Palautteita käsiteltiin henkilöstöinfoissa.
Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 106 / Palveluverkkotyön kuntalais- ja henkilöstöpalautteet
Vastauksia esiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 103 / Yhteistoimintamenettelyn jatkotoimet
Kevään yhteistoimintamenettelyt päättyivät. Kaupunginhallitus päätti päätöskohdassa 7) velvoittaa toimialajohtajat jatkamaan palveluverkkotyötä ja kytkemään sen osaksi vuoden 2026 talousarviovalmistelua.
Kaupunginhallitus 05.05.2025 § 140 / Hankintapäätös kiinteistöselvitykseen liittyvästä lisätyötarjouksesta osana palveluverkkoselvitystä
Kiinteistöselvityksen yhteydessä nousi esille tarve tarkastella tarkemmin palveluverkkotyön eri vaihtoehtoihin liittyvien rakennusten (Tuorila, Haukkamäki, Nyhkälä) tilamitoitusta, tilojen soveltuvuutta sekä korjaus- ja muutostöiden kustannusten arviointia. Käytyjen keskustelujen pohjalta FCG teki lisätarkastelusta lisätyötarjouksen, jonka kaupunginhallitus hyväksyi.
Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 158 / Hankintapäätös kaupunkikehitystoimialan kiinteistöhallinnasta, palvelujen kokonaisuudesta ja kustannuksista
FCG:n asiantuntijat Raila Oksanen ja Paavo Kero esittelivät TEAMS-yhteydellä tarkemmin palveluverkkotyön eri vaihtoehtoihin liittyvien rakennusten (Tuorila, Haukkamäki, Nyhkälä) tilamitoitusta, tilojen soveltuvuutta sekä korjaus- ja muutostöiden kustannusten arviointia.
(Liite_FCG palveluverkon kiinteistötarkastelu_220525)
Rudus-tilanne, toukokuu-kesäkuu 2025
Karkkilan kaupunki velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvauksena Rudus Oy:lle 5.666.640 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 18.5.2018 lukien. Rudus-päätöksen taloudelliset vaikutukset alkoivat hahmottua toukokuussa, jolloin vahingonkorvauksesta jouduttiin kirjaamaan pakollinen varaus Karkkilan kaupungin kirjanpitoon. Tämän johdosta kaupungin taseen viiden miljoonan ylijäämä painui kuusi miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Alijäämän kattamiseksi ja harkinnanvaraisen valtionosuuden saamiseksi kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tasapainottamissuunnitelman vuosille 2026-2030.
Karkkilan kaupunki on hakenut korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Helsingin hovioikeuden päätökseen Rudus-asiassa. Tieto valitusluvasta saataneen loka-marraskuussa 2025.
Sivistysjohtajan valmistelu kesä-heinäkuu 2025
Sivistysjohtaja valmisteli kaupunginhallituksen velvoittamana (14.4.2025, 103§) kuntalaisten, henkilöstön ja politiikalta saadun palautteen pohjalta neljä eri versiota.
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 252 / Palveluverkkoselvitykseen liittyvien kuulemisten aloittaminen
Rudus-vaikutusten myötä kaupunginjohtaja ja sivistysjohtaja päätyivät rajaamaan vaihtoehtojen tarkastelut taloudellisesti vaikuttavimpiin vaihtoehtoihin. Vaihtoehdoista päädyttiin esittämään kaupunginhallitukselle vaihtoehtoja 1 ja 2 sekä kuulemista nykytilasta. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti aloittaa kuulemiset ajalle 9.-30.9.2025 ja pyytää lautakuntien lausunnot asiaan.
(Liite kh 8.9.2025 palveluverkkotyö- nykytila sekä vaihtoehdot 1 ja 2)
Jatko
Kaupunginhallitus päättää jatkotoimista. Lopullisen palveluverkkoselvityksen päättää ja hyväksyy kaupunginvaltuusto.
Kuuleminen ja vaikuttamismahdollisuudet
Kaupunginhallitus valtuutti kokouksessaan 8.9.2025 (§252) sivistysjohtajan käynnistämään palveluverkkoselvitystä koskevat kuulemiset ajalla 9.9.-30.9.2025. Kuulemisten tavoitteena oli kerätä kuntalaisten näkemyksiä ja kokemuksia ennen päätöksentekoa. Palveluverkkoselvityksen tarkoituksena on arvioida, miten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen, nuorisotyön, nuorten työpajan, työväenopiston, taiteen perusopetuksen sekä liikuntatoimen tilat, palvelut ja toiminnot tulisi järjestää tulevaisuudessa.
Kuulemisiin osallistuttiin seuraavasti:
- Kuntalaiset: 249 vastausta Webropol-lomakkeella ja 2 kirjallista vastausta kirjaston pisteeltä.
- Yleisötilaisuus: Järjestettiin Karkkilasalissa 25.9.2025. Tilaisuuden materiaali on muutettu kirjalliseksil liitteeksi osana muuta kuulemismateriaalia.
- Yhdistykset, yritykset ja muut ryhmät: 21 kirjallista lausuntoa Webropol-lomakkeen kautta sekä yhteydenottoja sähköpostitse.
- Lapset ja oppilaat: Varhaiskasvatus-, esiopetus-, perusopetus- ja lukioikäisiä lapsia ja nuoria kuultiin erilaisin tavoin mm. piirtämisen ja kyselyn avulla.
- Henkilöstö: Henkilöstöä kuultiin kirjallisesti Webropol-kyselyn sekä henkilöstöinfon kautta.
- Vaikuttajatoimielimet: Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto antoivat lausuntonsa.
- Taiteen perusopetus: Yhteinen palaveri sekä kirjallinen lausuntomahdollisuus.
Edellisten lisäksi myös lautakunnat antoivat omat lausuntonsa. Kuulemisen aineisto on sellaisenaan liitteenä päätöksenteon tukena, minkä lisäksi palveluverkkoraporttiin on koottu kuulemisista raporttiin myös erilliset koonnit. Syksyn kuulemisten yhteydessä kaupungille luovutettiin kaksi erillistä oppilaiden keräämää adressia, toinen Haukkamäestä ja toinen Tuorilasta.
(Liitteet: kuulemismateriaali)
Kuulemisten vaihtoehdot
Kuulemiset järjestettiin nykyisen palveluverkon sekä vaihtoehtojen 1 ja 2 pohjalta, jotka ovat seuraavat:
Nykytila
- Varhaiskasvatus: Haukkamäen, Toivikkeen ja Högforsin päiväkodit
- Esiopetus: Haukkamäen, Tuorilan ja Nyhkälän koulujen yhteydessä
- Alakoulut: Haukkamäen koulu, Nyhkälän koulu ja Tuorilan koulu. Nyhkälässä erityisopetuksen pienryhmät sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetus.
- Yläkoulu ja lukio: Yhteisissä tiloissa keskustassa.
- Vapaa-aikapalvelut:
- Nyhkälän koulu: Karkkilan kuvataidekoulu, Tanssiopisto Vinha
- Componentan tilat: Nuorten työpaja
- Kustannus-Mäkelän tilat: Nuorisotila
- Opistotalo ja kutomo: osa työväenopiston toiminnasta, Musiikkikoulu
Vaihtoehto 1
- Varhaiskasvatus: Haukkamäen koulusta tehdään päiväkoti. Toiminta alkaa syksyllä 2027. Toivikkeen ja Högforsin päiväkodeista luovutaan.
- Esiopetus: Karkkilalaisten esiopetus keskitetään Nyhkälän kouluun syksystä 2026 alkaen.
- Alakoulut: Karkkilalaisten 1-6 luokkien oppilaiden lähikouluksi osoitetaan Nyhkälän koulu syksystä 2026 alkaen. Nyhkälässä toimii myös luokkien 1-6 erityisluokat sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetus. Haukkamäen koulu sekä Tuorilan koulu lopettavat toimintansa kouluna.
- Yläkoulu ja lukio: Jatkavat nykyisissä tiloissaan.
- Vapaa-aikapalvelut:
- Nyhkälän koulu (nykyinen kuvataidekoulun tila): nuorisotila
- Tuorilan koulu: taiteen perusopetus, osa työväenopiston toiminnasta sekä nuorten työpaja. Tanssiopisto Vinhan osalta tarkastellaan, onko tilojen puolesta mahdollista pysyä Nyhkälässä.
Vaihtoehto 2
- Varhaiskasvatus: Haukkamäen koulusta tehdään päiväkoti. Toiminta alkaa syksyllä 2027. Toivikkeen ja Högforsin päiväkodeista luovutaan.
- Esiopetus: Karkkilalaisten esiopetus keskitetään Nyhkälän kouluun syksystä 2026 alkaen.
- Alakoulut: Karkkilalaisten 1-6 luokkien oppilaiden lähikouluksi osoitetaan Nyhkälän koulu syksystä 2026 alkaen. Nyhkälässä toimii myös luokkien 1-6 erityisluokat sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetus. Haukkamäen koulu lopettaa toimintasa kouluna ja Tuorilan koulusta luovutaan.
- Yläkoulu ja lukio: Jatkavat nykyisissä tiloissaan.
- Vapaa-ajan palvelut: Tanssiopisto Vinhan, musiikkiopiston, kuvataidekoulun, nuorten työpajan, nuorisotilan ja työväenopiston toiminta sijoitetaan Yhteiskoulun&lukion, Nyhkälän ja Haukkamäen rakennuksiin tai muihin kaupungin käytössä oleviin tiloihin. Palvelut skaalataan toiminnaltaan vastaamaan väheneviä tilaresursseja sekä vähenevää lasten ja nuorten määrää.
Liitteenä varsinainen palveluverkkoraportti sekä muut tekstin yhteydessä mainitut liitteet.
Ehdotus: Kaupunginjohtaja Jokitalo Juha
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vaihtoehdon 1 mukaisen sivistystoimen palveluverkon kehittämiseen liittyvän kokonaisuuden seuraavasti:
1) Kaupungin järjestämää varhaiskasvatusta järjestetään Haukkamäen, Högforsin ja Toivikkeen päiväkodeissa syksyyn 2027 asti. Haukkamäen koulusta remontoidaan varhaiskasvatusyksikkö, johon siirretään koko kaupungin varhaiskasvatus syksystä 2027 alkaen tai heti muutostöiden valmistuttua;
2) Esiopetus järjestetään Nyhkälän koulun tiloissa syksystä 2026 alkaen;
3) Perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetus järjestetään syksystä 2026 alkaen Nyhkälän koulussa. Haukkamäen koulu sekä Tuorilan koulujen toiminta kouluina loppuu lukuvuoden 2025-2026 loppuun;
4) Yläkoulu ja lukio jatkavat toimintaansa nykyisissä tiloissaan;
5) Nuorisotilalle osoitetaan tilat Nyhkälän koulun tiloista A113 ja A114 kesästä 2026 lähtien tai heti, kun se oppilastilojen puolesta on mahdollista;
6) Tuorilan koululta osoitetaan tilat nuorten työpajatoiminnalle, osalle työväenopiston toimintaa sekä soveltuvin osin taiteen perusopetuksen toimijoille syksystä 2026 alkaen. Työväenopiston sekä taiteen perusopetuksen on edelleen mahdollista toimia myös muissa kaupungin tiloissa, mikäli se aikataulujen ja toimintojen puolesta on mahdollista.
Päätös:
Ptk tark.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |